Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Muoti

VIISI + 1 PARASTA VAATETTA JA ASUSTETTA SYKSYYN SIIRTYMISEEN

Syksy on pukeutumisen kannalta juurikin sitä parasta aikaa. Iho on päivettynyt kesän jäljiltä, joten helmojen ja shortsien pitäminen säiden salliessa näyttää hyvälle ja eikä vielä kaikesta kesäisestä tarvitse alkusyksystä luopua. Kesän jälkeen on myös ihana vaihtaa paksumpiin vaatteisiin ja pukeutua väljiin kerroksiin. Kerrospukeutuminen antaa loputtoman määrän mahdollisuuksia asukokonaisuuksiin, eikä tarvitse murehtia sitä, että asusta puuttuu sitä jotain. Tätä syksyä ajatellen parhaimmat tärpit pukeutumisen ja asustamisen kannalta ovat sellaisia, joilla voi voittaa lisäaikaa kesävaatteille ja jotka tekee syksyyn laskeutumisesta vähän pehmeämpää ja lämpimämpää.

Kerrospukeutumisen kannalta oleellista on se, että kerrokset ovat näkyviä ja toisilleen tilaa antavia.  Helpoiten kerrostamisen illuusion saa aikaan bleiserin mallisella liivillä, joka toimii niin ohuiden spagetti-olkain toppien, teepaitojen kuin kauluspaitojenkin kanssa. Liivillä saa skarpattua asua ja se toimii kokonaisuudessa katseenvangitsijana. Parhaimmillaan liivi on rennon mallisena ja vyöllisenä, jolloin se toimii myös mekosta! Liiviä hankkiessa täytyy muistaa tarkistaa että olkapäälinja on oikea, jolloin liivin olkaosa ei mene olkapään ylitse, vaan jää vajaaksi. Syksyn tullen ketjuliikkeistä löytyy varteenotettavia versioita, mutta autenttisimmat yksilöt löytyvät kirppareilta bleiserien muodossa. Pienellä vaivalla, eli ratkomisella ja ompelemisella bleiseri muuttuu liiviksi.

liivi

Tämän syksyn yksi isoimmista trendeistä taitaa olla silkkiset huivit, jotka kiedotaan kaulaan huolettomasti tai millintarkasti aseteltuna. Silkkihuiveista perinteiset neliönmuotoiset lämmittävät kaulaa ihanasti aamuisin ja luovat asuun lisää ulottuvuutta. Käytännölliset trendit ovat juurikin niitä parhaimpia. Tämän kauden uusi tulokas huivi rintamalla on kuitenkin ohut ja pitkä silkkihuivi, joka solmitaan kaulaan siten että varret jäävät roikkumaan. Pienien huivien käyttäminen voi vaatia pientä totuttelua, mutta niihin jää koukkuun! Huvit toimivat melkein minkä tahansa yläosan kanssa, takkeja unohtamatta. Kuviollisten huivien kanssa, valkoinen kauluspaita toimii täydellisenä pohjana, jolloin ylänapit voi jättää huolettomasti auki. Ohut silkkihuivi takaa sen, ettei vaikutelmasta tule turhan vanhanaikainen.

huivi1

huivi2

Syksyn klassikko asuste taitaa kuitenkin olla, jo pitkään pinnalla pysytelleet, isot huopahatut. Hatut on jouduttu kesän tullen jättää hattuhyllylle, mutta säiden viilentyessä ne voi jälleen kaivaa mukaan arsenaaliin. Hattu on todennäköisesti helpoin tapa lisätä ”sitä jotain” asukokonaisuuteen ja se on täydellinen huonon hiuspäivän piilottaja. Mitä enemmän hattuja käyttää, sitä vaikeampi niitä on olla käyttämättä! Tämän syksyn hatut on murretun sävyisiä, joko tumman punaisia tai sinisiä tai kamelin ruskeita ja mitä isompi lieri, sitä parempi. Hattujen parhaita kavereita ovat nahkatakit ja pehmeät poolopaidat.

hattu

Täydellisessä syyssäässä tarkenee vielä käyttää helmoja, varsinkin jos pidentää helman mittaa midi- ja nilkkamittaan! Nilkkamitta tuntuu uudelle ja viehättävälle mini- ja maksimittojen jälkeen ja toimii parhaiten kellohelmaisissa hameissa. Nilkkamittaan kannattaa yhdistää joko korkokengät, ryhdin säilyttämiseksi, tai matalat herrainkengät.

hame

Sukat ja sandaalit, se jokaisen suomalaisen turistin stereotypia? Ei, vaan oikein puettuna tennissukat näyttävät hyviltä ja lämmittävät varpaita sandaaleissa näin syksyisin. Birkenstockeihin en sukkia yhdistäisi, mutta remmisandaaleissa ne näyttävät hyviltä. Näin myös sandaalien käyttöaika pidentyy ainakin kuukaudella! Sukat toimivat myös normaaleissa tennareissa, kunhan niiden värimaailma sopii muuhun asuun. Sukilla saa erittäin helposti asuun urheilullista tunnetta ja käyttömukavuutta moniin kenkiin.

sukat1

sukat2

Bonuksena vielä tähän listaukseen tumman nuden-puneinen huulipuna. Varma syksyn merkki on, kun huulipuna vaihtuu kirkkaan punaisesta tummempiin marjasävyihin. Jo hetken pinnalla ollut tumma nude, jatkaa tänä syksynä voittokulkuaan. Parhaimmat sävyt taitavat löytyä yleensä äidin vanhoista punista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X