Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Treffi-ideoita ystävänpäiväksi
Chic-lifestyle

10 TREFFI-IDEAA YSTÄVÄNPÄIVÄKSI

Ystävänpäivä on täynnä romantiikkaa ja vaaleanpunaisia sydämiä. Haluaisitko viettää päivän treffeillä, mutta sinulla ei ole yhtäkään ideaa niiden järjestämiseen? DailyChic listasi treffi-ideoita ystävänpäiväksi, jotka sopivat loistavasti niin pitkäaikaisille kumppaneille kuin uudemmille tuttavillekin.

1. Ensitreffit uusiksi – Muistelkaa kumppaninne kanssa missä tapasitte ensimmäisen kerran ja lähtekää toteuttamaan ensitreffejänne uusiksi. Paluu vanhoihin rakkauden ja jännityksentäyteisiin muistoihin saattaa virittää tunnelman todella romanttiseksi.

2. Picnic olohuoneeseen – Pienillä järjestelyillä tavallinen koti-ilta voi muuttua todella ikimuistoiseksi. Hankkikaa yhdessä herkulliset picnic-eväät ja nauttikaa niitä vaikkapa olohuoneeseen lavastetulla picnicillä. Levittäkää lattialle pehmoinen viltti ja asettakaa eväät esille.

Treffi-ideoita ystävänpäiväksi

3. Tehkää yhdessä ruokaa – Aina ei tarvitse lähteä perinteisille ravintolatreffeille. Suunnitelkaa itse illallinen, johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Valitkaa mieluiten ruoka, jota kumpikaan ei ole koskaan aikaisemmin valmistanut, niin saatte samalla opetella myös jotain uutta. Jos ette kumpikaan ole erityisemmin innostuneita ruoanlaittamisesta, valitkaa helpompi idea, kuten vaikkapa pizza. Hankkikaa monta täytevaihtoehtoa, joista molemmat saa koottua unelmiensa pizzan.

4. Elokuva ja poppareita – Kiireisille ihmisille rauhallinen koti-ilta elokuvan ja herkkujen parissa voi olla todellista luksusta. Miksipä siis ette katsoisi lempielokuvaanne uudestaan tai valitsisi ihan uutta elokuvaa katseltavaksi?

Treffi-ideoita ystävänpäiväksi

5. Luistelu – Ystävänpäivä osuu talviseen ajankohtaan, joten romanttinen luisteluhetki kumppanin kanssa voisi olla virkistävä treffivaihtoehto. Luistelutreffit ovat oiva idea myös silloin, kun et tunne vielä treffikumppaniasi kunnolla.

Treffi-ideoita ystävänpäiväksi

 6. Spa – ilta kotona – Kasvohoitoja, hierontaa, jalkakylpyjä ja saunomista yhdessä.

7. Peli-ilta – Lautapelin pelaaminen tulee harvoin mieleenkään, mutta mitäpä jos ehdottaisit kumppanisi päihittämistä vaikkapa monopolyssä? Etenkin miespuolinen kumppani saattaisi ilahtua myös pleikkarilla pelailusta, joten miksipä ette pelaisi yhtä iltaa oikein kunnolla.

8. Retki ulkona – Löytyykö läheltänne esimerkiksi kaunis metsä, puisto tai nuotiopaikka, jonne voisitte mennä retkelle? Pukeutukaa lämpimästi ja kävelkää retkipaikalle. Ottakaa mukaan esimerkiksi kuumaa kaakaota ja nuotiopaikan löytyessä myös  jotain grillattavaa.

Treffi-ideoita ystävänpäiväksi

9. Sporttitreffit – Eikö elokuva tai ravintolailta kiinnosta? Onko perinteiset treffit mielestäsi liian tylsiä ja hitaita? Valitkaa treffikumppaninne kanssa kumpikin yksi urheilulaji ja viettäkää ilta kummankin valitsemien lajien parissa. Voitte myös valita yhdessä kumpaakin kiinnostavan lajin tai kummallekin aivan uuden tuttavuuden. Vaihtoehtoja on monta, kuten tennis, sulkapallo, uinti, hiihto ja keilaus.

Treffi-ideoita ystävänpäiväksi

10. Tehkää jotain, mitä kumpikaan ei ole aikaisemmin tehnyt – Vaihtoehtoja riittää. Tekeminen voi olla vaikkapa uusi urheilulaji, uuden ruokalajin maistelu tai uudessa paikassa vierailu.

This article has 1 comment

  1. Jenna

    Tosi kivoja ideoita olet laitellut, täytyykin jotakin näistä toteuttaa ! Muutama idea ainakin loksahti ihan kunnolla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X