Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Uraboostaus

KUINKA SAADA BLOGILLE LUKIJOITA HAKUKONEOPTIMOINNIN AVULLA?

Moni bloggaaja toivoo uuden blogin löytävän nopeasti lukijoita. Onneksi blogikävijöitä voi saada lisää muutamalla yksinkertaisella konstilla. Nämä keinot tunnetaan nimellä hakukoneoptimointi. Näillä keinoilla hakukoneet (esimerkiksi Google) löytävät blogisi helpommin ja nostavat sen sijoitusta hakutuloksissa, silloinkin kun et itse aktiivisesti mainosta blogiasi.

Harva meistä jaksaa selata Googlen hakutuloksia useampaa sivua, joten ensimmäiselle sivulle pääsy on tärkeää blogin kävijämäärien takia. Kävijämäärät puolestaan lisäävät esimerkiksi mahdollisuutta tienata blogilla ja mainostulojen määrää, joten kannattaa opetella nämä yksinkertaiset konstit:

1.Panosta blogisi kuvaukseen

On tärkeää, että blogisi nimen yhteydessä kerrot blogisi aihepiiristä. Esimerkiksi ”hääblogi vuoden 2017 talvihäistä” kertoo huomattavasti enemmän kuin pelkkä ”hääblogi”. Näin esimerkiksi googlehaut ”talvihäät” ja ”häät 2017” ohjaavat kyseiseen blogiin.

Helmikuun Morsian Henna Pahkala DailyChic KUINKA SAADA BLOGILLE LUKIJOITA

2. Sijoita postauksen alkuun lyhyt kappale siitä, mitä tuleva postaus käsittelee

Hakukoneet arvostavat erityisesti postauksen ensimmäistä kappaletta, sillä sen pitäisi kuvata koko postauksen sisältöä. Kirjoita siis siihen tiivistetysti postauksesi keskeinen sisältö.

3. Alkukappaleen lisäksi panosta erityisesti otsikoihin ja kappaleiden alkuihin

Otsikoi kappaleet selkeästi. Vaikka mielesi tekisi otsikoida hauskasti, ei se hakutulosten kannalta ole järkevää. Älä siis otsikoi ”Tähkäpään päivän pelastus”, vaan ”helpot kiharat kotikonstein”. Lisäksi, hakukoneet lukevat kappaleiden alkuosiot tarkemmin kuin loppuosiot, joten sijoita sopivia hakusanoja kappaleiden alkuun.

4. Hakusanat

Kun kirjoitat blogipostausta esimerkiksi täydellisten kiharoiden tekemisestä, voit ujuttaa tekstiin mahdollisia hakusanoja, joilla lukija googlettaa aiheesta. Mieti itse, millä hakusanoilla etsisit tietoa samasta aiheesta ja käytä näitä sanoja. Hakusanoilla kikkailu vaatii kuitenkin taitoa. Tekstin tulee olla sujuvaa, joten hakusanojen ei tulisi olla turhan erottuvia eikä niitä pidä käyttää liikaa.

5. Selkeät osoitteet nostavat sijoitusta hakutuloksissa

Voit muuttaa postauksen osoiteriviä selkeämmäksi, kuin mikä se automaattisesti olisi.

KUINKA SAADA BLOGILLE LUKIJOITA

Ensimmäinen otsikointi on turhan pitkä ja monimutkainen, joten voit suosiolla lyhentää sitä.  

Kuinka saada blogille lukijoita?

6. Otsikoi käyttäen tekstityökaluja

hakukoneoptimointi-blog

On parempi käyttää tekstityökaluista löytyvää otsikkovalikkoa, sen sijaan että esimerkiksi vain kursivoisi tai lihavoisi otsikon, sillä hakukoneet tunnistavat otsikot eri tavalla kuin tekstiosion ja arvatenkin arvostavat enemmän oikeita otsikoita. Näitä kutsutaan myös H1- ja H2 –otsikoiksi html-kielen mukaan.

7. Kuvat

Jos lisäät kuvan esimerkiksi tekemistäsi kiharoista, kannattaa kuvaan lisätä ALT-teksti, eli vaihtoehtoinen teksti, kun lisäät kuvan blogiisi. Näin hakukoneet tunnistavat kuvaan liitetyn tekstin ja ohjaavat kuvatekstin avulla hakutulokset suoraan blogiisi ja aihetta käsittelevään postaukseen. Tässäkin kannattaa käyttää harkintaa ja käyttää vain muutamaa osuvinta hakusanaa.

KUINKA SAADA BLOGILLE LUKIJOITA

 

8. Linkitys

Hakurobotit arvostavat, mikäli linkität omaa sivustoasi sivullasi sisäisellä linkityksellä. Jos esimerkiksi kerrot viikon takaisesta postauksestasi, kannattaa tämä postaus linkittää tekstiin hyperlinkillä. Lisäksi sivusi hakutulokset nousevat, jos blogisi osoite löytyy useasta eri paikasta ja blogiisi linkataan myös näiltä sivuilta (esimerkiksi facebookista). Kannattaa siis mainostaa blogiasi esimerkiksi erilaisissa bloggaaja-nettiryhmissä.

Ja muista, kun aloitat uuden blogin, voi hakukoneilla mennä jopa pari viikkoa ennen kuin blogi näkyy Googlen hakutuloksissa. Maltti on siis valttia!

This article has 4 comments

  1. Nellinen

    Kiitos vinkeistä! Osa asioista oli tuttuja, mutta paljon uuttakin asiaa minulle. Olen perustanut uuden blogin vastikään ja kaikki neuvot ja vihjeet ovat erittäin tervetulleita.

  2. nuisance

    hyviä vinkkejä, kiitos. näistä on varmasti apua.

    • Diina-Maria Laakso

      Mukava kuulla, että sait tästä artikkelista vinkkejä! 🙂
      Diina-Maria / DailyChic

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X