Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Terveys

KUINKA OLLA ONNELLINEN?

Otsikon kysymys on varmaan sellainen, jota jokainen ihminen miettii jossain kohtaa elämää. Kuinka olla onnellinen? Mitä onnellisuus itseasiassa on ja mistä se muodostuu? Olen itse pohtinut kysymystä pitkään ja löytänyt jonkinlaisen vastauksen kysymykseen. Vastaus on subjektiivinen, eikä mikään yleismaailmallinen totuus, mutta koen kuitenkin ajatukseni jakamisen arvoiseksi, sillä toivottavasti se herättää lisäajatuksia teissä kanssaihmisissä.

Vaikka olen muodostanut ajatuksen siitä, kuinka olla onnellinen, en pidä onnellisuutta itsestäänselvänä asiana. Mielestäni se on jotain, mitä täytyy tietyllä tavalla harjoitella ja opetella. Vähän sama kuin autolla ajo; teoriassa voit sen osata, mutta käytäntö on sitten toinen. Ihminen tulee ammattilaiseksi kun harjoittaa samaa asiaa 10 000 tuntia. Jos saman määrän aikaa pystyisi käyttämään onnellisuuden harjoitteluun, luulen, että onnellisuuden kokeminen tapahtuisi helpommin.

Mitä onnellisuus on? 

Koska me yksilöt olemme hyvin erilaisia, uskon, että koemme onnellisuutta eri tavoin. Toiselle onnellisuuden kokemus voi ikäänkuin olla tyytyväisyyttä asioihin ja toiselle se voi olla voimakkaampaa kokemusta. Uskon myös, että onnellisuuteen kuuluuvat erilaiset tunteet ja niiden hyväksyntä. En siis usko, että onnellisuus on sama kuin positiviiset tunteet ja ajatukset. Tällöinhän esimerkiksi jokapäiväiseen elämään kuuluvat epämiellyttävät tunteet (pelko, suru, harmistus jne.) estäisivät onnellisuuden kokemisen. Uskon, että onnellisuus on erilaisten asioiden, ajatusten ja tunteiden hyväksyntää.  Mielestäni onnellisuutta kuvaa hyvin englanninkielinen sana ”contentment”, tietynlaista tyytyväisyyttä omaa elämää kohtaan ja oman elämän hyvänä ja arvokkaana kokemista. 

Ihmiset tavoittelevat elämässä onnellisuutta – lähes kaikki mitä teemme tähtää jollain tavalla onnellisuuden kokemiseen. Käyt töissä, jotta voit lomailla ja lisätä mahdollisesti onnellisuuttasi. Urheilet, jotta koet, kuinka endorfiinit lisäväät hyvän olon tunnetta. Syöt terveellisesti, jotta kehosi voisi hyvin, sinulla olisi energiaa ja puhtia saada asioita aikaiseksi ja sitä kautta kokea onnellisuutta. Tai turrutat tunteitasi syömällä epäterveellisesti, tämäkin tietyllä tavalla tähtää onnellisuuden kokemiseen. Meillä ihmisillä on tarve kokea onnellisuutta ja olla onnellisia. Ja uskon, että meidät on myös luotu tänne maapallolle, jotta saamme kokea mahtavia asioita ja olla onnellisia.

Mistä onnellisuus muodostuu? 

Lyhyesti sanottuna uskon onnellisuuden muodostuvan itselle merkityksellisistä asioista ja niiden kuulumisesta omaan elämään. Olemme erilaisia – meillä on erilaiset arvomaailmat, erilaiset elämänkokemukset ja erilaiset tarpeet, joten erilaiset asiat ja tekijät lisäävät onnellisuutta. Mielestäni onnellisuus ja onnellinen elämä muodostuu silloin, kun ihminen saa kokea tarpeeksi paljon asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä ja merkityksellisiä. Kuinka paljon on tarpeeksi ja kuinka monesta asiasta onnellisuus koostuu on mielestäni yksilöllistä.

Kuinka olla onnellinen?

Kuinka sitten olla onnellinen omassa elämässään? Näen itse asian niin, että onnellinen voi olla silloin, kun elää elämää, jossa saa kokea merkityksellisiä ja onnea lisääviä asioita tarpeeksi. Tämä tapahtuu silloin kuin elää arvojensa ja tarpeidensa mukaista elämää. Onnellisuutta ja tyytyväisyyttä voi tottakai lisätä mm. harjoittamalla meditaatiota, päästämällä irti peloista, rajoittavista uskomuksista, negatiivisesta sisäisestä puheesta tai tarpeesta kontrolloida. Uskon kuitenkin perustan onnelliselle elämälle olevan arvojen ja tarpeiden mukainen elämä.

Tarpeet

Meillä jokaisella on erilaisia tarpeita, jotka tukevat hyvinvointiamme ja lisäävät onnellisuuttamme. Tietysti on perustarpeet (ruoka, asunto, vaatteet yms.), jotka ovat kaikille tärkeitä, mutta meillä jokaisella on myös yksilölliset tarpeemme, joita koitamme parhaan mukaan tyydyttää.

Tarpeita on mm. rakkauden kokeminen, yhteisöllisyyden kokeminen, merkityksellisyyden kokeminen ja itsensä toteuttaminen. Erilaiset tarpeet voivat nousta eri elämän tilanteissa voimakkaammin esille. Esimerkiksi ihminen, joka on aikaisemmin ollut itsenäinen saattaa kokea voimakasta yhteisöllisyyden tarvetta elämänmuutoksen myötä. Tarpeiden tyydyttäminen on tärkeää ja tukee hyvinvointia.

Arvot

Ihmisillä on hyvin erilaisia arvoja ja arvojen määrittäminenkin on hieman hankalaa. Itse määrittelisin arvon asiaksi, joka on ihmisille merkittävä ja jota kohti hän pyrkii. Arvojen tärkeys vaihtelee myös ihmisen mukaan, esimerkiksi itselleni arvot ovat hyvin tärkeässä roolissa omassa elämässäni, ja jollekin toiselle arvot eivät välttämättä merkitse juurikaan mitään. Omista arvoistani olen aiemmin kertonut tässä postauksessa. Arvojen huomioiminen ja niiden toteuttaminen on olennaista onnellisuuden kannalta.

Kulje kohti onnellisuutta

Arvot ja tarpeet kertovat paljon meistä, mitkä asiat ovat meille ja meidän onnellisuudelle tärkeitä. Ja jotta pystyt toteuttamaan itsellesi tärkeitä asioita, sinun täytyy tuntea itsesi. Kannattaa miettiä, mitkä ovat kolme tarvetta, jotka ovat sinulle tärkeimpiä? Entäs arvot, mitkä ovat sinulle viisi tärkeintä arvoa? Kun selvität itsellesi nämä asiat, kuljet todennäköisemmin oikeaan suuntaan. Sanoin todennäköisesti siksi, että me ihmiset nimittäin olemme merkillisiä; menneisyyden kokemuksista ja esimerkiksi pelosta johtuen, emme aina välttämättä elä täysin arvojemme ja tarpeidemme mukaista elämää, vaikka kuinka niin haluaisimme. Mutta jo se, että tiedostat mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, alkaa pikkuhiljaa ohjaamaan toimintaasi oikeaan suuntaan. Ja todennäköisesti myös huomaat, jos teet valintoja, jotka eivät ole linjassa esimerkiksi arvojesi kanssa.

Elätkö sinä arvojesi ja tarpeidesi mukaista elämää? Koetko itsesi onnelliseksi? 

Suvi Saranki

DailyChic - Fashion & Lifestyle by Suvi Saranki on blogi, jonka ideana on tarjota vinkkejä ja neuvoja kauniiseen arkeen! Oman elämänsä Martha Stewartin intohimoina elämässä ovat yrittäjyys ja liiketoiminta, sijoittaminen, DIY, korkeat korkokengät, eläimet, muoti, kauneus, hyvä ruoka ja matkustus.

This article has 3 comments

  1. NelliL

    Minulle onnellisuuden tuo mielikuvitus, ompelukone ja seikkailu 🙂

  2. Teresa S

    Tuo asioiden kirjoittaminen ylös on aika merkittävä juttu. Sitä alitajuisesti alkaa suuntaamaan tekoja niin, että lopulta saavutetaan kirjoitettu päämäärä. Onnellista maanantaita.
    http://belleepoquewedding.blogspot.fi

  3. Minnea

    Onnellisuuden tunne vaihtelee, mutta enimmäkseen olen onnellinen. Tuo asioiden pohtiminen on kyllä hyvä juttu! Se auttaa ymmärtämään, mistä oma onnellisuus koostuu 🙂

    Ihanaa päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X