Kurkkaa myös somekanavat alla olevista ikoneista! <3
Chic-lifestyle

HERÄTÄ OMA LUOVUUTESI HALLOWEENTARJOILUSSA

Halloween on aikaa, jolloin voi päästää mielikuvituksen vapaasti liikkeelle. Juhlakoristelut, pukeutuminen ja tarjoilut voivat olla mitä karmivampia. Tarjottava ruoka voi silti olla ihan tavallista, mutta esillepanoon voi panostaa niin paljon kuin mielikuvitus antaa myöden. Tiesitkö, että ruokaa voi värjätä elintarvikeväreillä teemaan sopivaksi. Esimerkiksi makaronit saavat uuden värin, kun lisäät elintarvikeväriä keittoveteen, tai voit tehdä myrkynvihreää boolia aineista, jotka eivät ole vihreitä. Halloweenina aikuinenkin saa olla hetken lapsi. Vaikka ruoalla ei saisi leikkiä, niin sallittakoon se tämän kerran, juhlan kunniaksi.

Tässä muutamia vinkkejä helppojen reseptien kera, joita esimerkiksi voi tuunata Halloweenpöytään. Toivottavasti nämä helpot vinkit auttavat omaa luovuuttasi pääsemään valloilleen.

Halloween

 Cuacamole

2 syöntikypsää avokadoa
2 kypsää tomaattia
½ sipuli
½ limen mehu
1-2 valkosipulinkynttä, oman maun mukaan
½ tl suolaa
1 tl sokeria
mustapippuria oman maun mukaan

  • Voit murskata kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi, tai jos haluat jättää hampaille työtä, voit pilkkoa ainekset pieneksi ja vain sekoittaa keskenään.
  • Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua

 Salsa

5 kypsää tomaattia
1 punasipuli
1 punainen paprika
1 tuore chili (käy myös jalapeñon viipaleet, joita voit laittaa makusi mukaan)
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruuna- tai limemehua
nippu tuoretta korianteria (n. ½ dl)
muutama tippa Tabascoa
½ tl suolaa
mustapippuria oman maun mukaan

  • Pilko tomaatit hyvin pieniksi kuutioiksi. Poista tomaatin siemenet, sillä niistä tulee liikaa nestettä salsaan.
  • Pilko muut ainekset myös hyvin pieniksi kuutioiksi.
  • Sekoita loput ainekset ja sekoita.
  • Anna maustua jääkaapissa 10- 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Halloween

 Täyteleivät

Voit laittaa leipien väliin mieleistäsi täytettä. Ideana leivissä on niiden teemaan sopiva muoto. Leikkaa muoto hyvällä veitsellä tai voit käyttää valmiita muotteja leivän muotoiluun. Leivän väliin sopivat hyvin erilaiset tuotejuustotahnat, tai ihan perinteiset salaatti, kinkku, juusto, tomaatti täytteet. Näihin kuvan leipiin on ”RIP”- teksti leikattu tomaatista. Päästä vapaasti mielikuvitus valloilleen ja loihdi herkullisia täyteleipiä.

Halloween

 Perusmuffinit

100 g margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl laktoositonta maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

  • Sulata margariinia vähän. (voit myös ostaa valmista juoksevaa margariinia).
  • Sekoita sulan margariinin joukkoon sokeri, kananmunat ja maito.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa astiassa.
  • Yhdistä seokset niin, että lisäät margariiniseokseen jauhoseosta vähän kerrallaan.
  • Voit halutessasi sekoittaa tähän perustaikinaan sekaan vaikka marjoja, tai erilaisia karkkeja.
  • Täytä muffinivuoat. Älä täytä vuokia ihan täyteen, vaan jätä kohoamisvaraa noin 1/3.
  • Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
  • Anna jäähtyä. Koristele karmivalla tyylillä.

Halloween

Suklaamuffini

100 g margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl laktoositonta maitoa
4 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
½ tl suolaa
200 g tummaa suklaata

  • Sekoita juokseva margariini, sokeri, kananmunat ja maito
  • Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet keskenään
  • Yhdistä seokset niin, että lisäät margariiniseokseen jauhoseosta vähän kerrallaan, kokoajan sekoittaen.
  • Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon.
  • Asettele muffinivuokiin niin että vuoka ei tule ihan täyteen. Jätä n.1/3 vuokaa vajaaksi, jotta taikinalla on tilaa nousta uunissa.
  • Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
  • Anna jäähtyä noin 10 min.
  • Voit koristella muffinista esimerkiksi hämähäkin käyttämällä lakunauhaa jalkoina, ja sokerimassaa silminä.

Halloween

Juhlajuoma voi olla mitä tahansa tilaisuuden luonteeseen sopivaa, mutta mielenkiinnon tuot koristelulla. Tässä esimerkkikuvassa on käytetty karkkia koristeluun, mutta voit myös valmistaa erimerkiksi verenpunaisia jääpaloja, tai vaikka kokonaisen verisen käden, pakastamalla tummanpunaista mehua hyvin pestyssä muovihanskassa. Käden sulaessa mehu sekoittuu booliin, joten ota huomioon mehun maku, sitä valitessa. Jääpalojen ja käden ei kuitenkaan tarvitse olla mehua, vaan voit myös värjätä vettä elintarvikevärillä, jolloin ei tarvitse ottaa maun sekoittumista huomioon.

Luovia hetkiä keittiöön! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!




X