Käytä hashtagia #dailychicofficial

Chic-lifestyle

DailyChicistä löydät parhaat tapahtumat, menot ja ajankohtaiset uutiset muotiin ja kauneuteen liittyen.

ARKIAAMUN NAUTINTO

Tiedätkö sen fiiliksen, kun aamu alkaa mahtavasti, tunnet olevasti täynnä energiaa vastaamaan päivän haasteisiin ja tiedät, että tästä tulee hyvä päivä? Päivän alku määrittää usein kuinka koko päivä etenee. Viikonloppuisin päivät alkavat yleensä mukavasti, kun pystyy hetken rauhoittumaan, suunnittelemaan tulevaa päivää ja nauttimaan aamupalasta. Arkiaamut…

IRTISANOUDUIN TYÖSTÄNI!

En löytänyt enää tekosyitä joiden taakse piiloutua. Tämän vuoden aikana koko elämäni on mennyt uusiksi; avioliitto päättynyt, työpaikka vaihtunut, kotikaupunki muuttunut ja myös ihmissuhteissa on tapahtunut muutoksia. Olen kokenut suurta kipua, luopumisen tuskaa ja kärvistellyt omien ajatusteni kanssa ymmärtääkseni, että kaikesta tästä voi koitua jotain…

SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN – LISÄÄ EUROJA

Kävin viime viikonloppuna Tallinnassa ja sain yllättyä positiivisesti kauniista säästä, sillä ennusteen mukaan luvassa piti olla sadetta. Tällä kertaa yllätys oli positiivinen, mutta ikävä siinä mielessä, sillä matkalle oltiin pakattu vain lämmintä vaatetta, sateenvarjoa ja takkia kun mukana olisi pitänyt olla kesäinen toppi taikka mekko.…

HÄÄT PERUUNTUIVAT! LAHJOITAN HÄÄPUVUN!

Miltä tuntuu kun häät peruuntuvat ja visio omasta tulevaisuudesta viskataan nurkkaan? Ei kauhean mukavalta. Kliseisesti elämä ei mene aina niin kuin itse toivoo ja unelmoi, mutta onneksi uskon siihen, että paremmat ajat ovat edessä päin! Kuitenkin tässäkin asiassa löytyy se "silver lining", eli tuo käyttämätön…

USKALLA VAIN! 9 VINKKIÄ ROHKEAMPAAN ELÄMÄÄN

Kävin Naistenpäivänä (jo jokunen tovi sitten siis) Kalevala-Korun järjestämällä aamupalalla, jossa lanseerattiin kuvanveistäjä Kim Simonssonin ja kultaseppä Kirsti Doukasin luoma Sylkevä tyttö -korusarja. Sylkevä tyttö ja Lätäkkö tyttö -korujen tarkoituksena on herättää ajatuksia ja kyseenalaistaa ne stereotypiat, joita naisiin kohdistetaan. Aamupalalla kerrottiin myös kahden viikon #uskallavain…
Kirpputori vinkki

KIRPPUTORIVINKKI: ITSEPALVELUKIRPPUTORI AINO

"Konmaritus" eli kaikesta turhasta eroon pääseminen ja yksinkertaistaminen on trendikkäintä sisustusrintamalla juuri nyt. Kaikkea hyvälaatuista tavaraa ei kannata kuitenkaan heittää pois, vaan on hyvä muistaa, että toisen roska voi olla toisen aarre. DailyChicillä onkin tarjota teille mahtava kirpputori vinkki! Jos aivan Helsingin ydinkeskustan ulkopuolelta kirpputoreja…
Laadukkaat Instagram kuvat

KUINKA OTTAA HUOMIOTA SAAVAT INSTAGRAM-KUVAT?

Etkö ole tyytyväinen julkaisemiisi Instagram-kuviin? Haluaisitko julkaista kerrankin onnistuneen otoksen? Dailychic kertoo vinkit, joiden avulla onnistut kuvien ottamisessa entistä paremmin ja saat Instagramisi kuvajanan uuteen loistoon. Näillä vinkeillä saat aikaan laadukkaat Instagram kuvat! Suosi luonnonvaloa – Luonnonvalo imartelee niin selfieissä kuin missä tahansa muissakin kuvissa.…
Vinkit shoppailuun

VINKIT FIKSUUN SHOPPAILUUN

Kauppojen ikkunoiden teippaukset ja sähköpostikirjeet huutavat isoilla kirjaimilla "ALE", "ALEN loppurysäys" tai "Jo alennetuista tuotteista -15% lisäale". Ketäpä ei moiset viestit houkuttaisi kiiruhtamaan ostoksille ja nappaamaan parhaat päältä? Shoppailussa ja etenkin ale-shoppailussa kannattaa kuitenkin pitää jonkinlainen järki, ettei tule tehtyä hätiköityjä ja tarpeettomia ostoksia. Tässä…
Mukaan festareille

20 ASIAA, JOTKA KANNATTAA PAKATA MUKAAN FESTAREILLE!

Vielä on kesää jäljellä ja niin on myös festareita. Laukkua pakatessa kannattaa ottaa huomioon festariolosuhteet, jotka ovat yllättävän erilaiset verrattuna muihin tapahtumiin. Kun ei ole välttämättä kattoa pään päällä ja juhliminen jatkuu useita päiviä, pienistäkin asioista, kuten korvatulpista, tulee tärkeitä. DailyChic listasi 20 asiaa, jotka…
Miten pakata matkalle

MITEN PAKATA MATKALLE? VIISI VINKKIÄ!

Pakkaaminen, se pakollinen paha matkalle lähdössä monelle. Ylipakkaaminen tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus ja matkan määränpäässä monesti huomaa, etteivät mitkään vaatekappaleet sovikaan yhteen. Joten miten pakata matkalle fiksusti? Näiden viiden vinkin avulla pakkaamien helpottuu ja matkalaukun sisältö tyydyttää vielä matkakohteessakin! Ensimmäinen vinkki on, että…

Tilaa uutiskirje!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajantasalla DailyChicin uusista julkaisusta ja tapahtumista!